Kaikki kirjoittajan Juho Nimelä artikkelit

Tuore liikuntakummi Seppo Paju: ”Liikunnan on oltava hauskaa”

Frisbeegolfin Suomen- ja Euroopanmestari Seppo Paju on kirkon tuore liikuntakummi.

– Liikunta on terveydelle elintärkeä asia. Itselleni liikunta on aina ollut elämässäni johtava tekijä, mutta ei siksi, että minun pitäisi tehdä sitä, vaan siksi, että se on hauskaa, Seppo Paju kertoo.

– Liikuntamuotoja on lukemattomia, ja haluaisin kehottaa kaikkia löytämään itselleen sellaisen lajin, joka on hauskinta, eikä tunnu väkinäiseltä. Tämä johtaa koko elämään kantautuvaan iloon ja onneen, ja se on elämässä tärkeintä.

– Itse olen kokenut ryhmässä liikkumisen kehittävän sosiaalisia taitojani, ja löydän siitä eniten iloa. Frisbeegolfia pystyn harrastamaan kavereiden, perheen, lapsien ja myös ikäihmisten kanssa.

– Haluaisin siis kehottaa kaikkia löytämään itselleen hauskan muodon harrastaa liikuntaa, ja muistuttaa sen tärkeydestä.

Liikkuva seurakunta – lupa liikkua!

———-

”Frisbeegolf on ollut valtavassa kasvussa jo monen vuoden ajan, ja kasvun salaisuus on lajin hauskuus, aloittamisen matala kynnys sekä sopiva haaste. Suomessa meillä on ihanteelliset olosuhteet lajille luontomme puolesta, ja monet käyttämättä jääneet metsät saavat nopeasti satoja uusia liikkujia. Frisbeegolf saa liikkeelle erityisesti ihmisiä jotka ei välttämättä muuten lähtisi liikkumaan.” -Seppo Paju