Avainsana-arkisto: urheilu

Amanda Kotaja: ”Se, että olen pyörätuolissa, ei ole hidastanut mua päivääkään”

Amanda Kotaja on helsinkiläinen pyörätuolikelaaja.Hän on saavuttanut muun muassa EM-kultaa 100 ja 400 metrin ratakelauksilla ja uusi euroopanmestaruutensa vuonna 2014. Kotaja voitti myös Dohan MM-kisoissa 200 metrillä kultaa, 100 metrillä hopeaa ja sijoittui 400 metrillä kahdeksanneksi vuonna 2015.

Amanda kertoo, että on harrastanut liikuntaa koko ikänsä ja eri lajikokeilujen kautta päätynyt pyörätuolikelauksen pariin. Pyörätuoli ei ole ikinä ollut esteenä hänen elämässään.  Kantavana voimana hänen urheilu-urallaan on ilo liikuntaa ja urheilua kohtaan. Se, että saa viettää aikaa ihanien ihmisten kanssa, on myös tärkeää ja auttaa joka päivä jaksamaan.

”Kaikki voi liikkua omalla tavallaan.”                                       – Amanda Kotaja

Nyt Amanda Kotaja on lupautunut Liikkuvan seurakunnan liikuntakummiksi ja innostaa kaikkia löytämään sen lajin, jonka parissa viihtyy parhaiten. Hän kannustaakin kaikkia lapsia, nuoria ja aikuisia liikkumaan omalla tavallaan. Liikunnan ja urheilun parista voi löytää uusia ystäviä ja enemmän energiaa elämään!