Valitsin ravinnon tämän maaliskuisen blogini aiheeksi, miksi? Kirkkovuoden tekstit puhuvat meille tällä viikolla Elämän Leivästä ja elämme kristikansana paastonaikaa. Näiden lisäksi moni meistä on ehkä aloittanut uuden terveellisemmän elämän tammikuussa ja laittanut tavoitteekseen kesäksi kuntoon. Osa näistä tavoitteen asettajista ja uuden elämän aloittajista on myös kerennyt epäonnistumaan, ehkä luovuttamaankin ja palannut vanhoihin tapoihinsa.

Ruoka ja jaksaminen

Ruoka on elinehtomme ja jokapäiväinen tarpeemme. Yhdelle suuri nautinto, toiselle vain pakollinen rutiini. Yksi meistä juo vain kahvia koko päivän ja syö silloin, kun muistaa. Toinen meistä syö kaksi lämmintä ateriaa päivässä eikä tingi säännöllisistä ruoka-ajoistaan. Maailmaan mahtuu nälkäisiä ja yltäkylläisiä, tasan ei ole eväitä jaettu. Kovin montaa päivää ilman ruokaa ei jaksa kukaan.

Meitä suomalaisia, ainakin työssä olevia, vaivaa nykyään myös tauti nimeltä kiire, jonka oireisiin liittyvät liian pitkät ruokailuvälit ja pikaruokaan tai eineksiin turvautuminen. Syöminen ja jaksaminen  kulkevat käsi kädessä, kaikkihan sen tietävät, mutta turhan usein tämä kiiretaudissamme unohtuu.

Eväät työpäivään

No mikä sitten on hyvää ruokaa? Ohjeita on netti ja lehdet pullollaan, joka toinen tuntuu olevan ruoka-asiantuntija ja kokkailu- ja ruokailuohjelmat täyttävät televisiokanavien tarjonnan. Ruuasta puhutaan paljon, niin sen haitoista kuin hyödyistä, niin lihavuudesta kuin laihuudesta, niin sokerista ja rasvoista kuin suolasta, niin ruuan laadusta kuin määrästä. Tieto ei meiltä lopu, mutta taito tehdä tunnistettavaa, perinteistä kotiruokaa ja taito syödä sen verran kuin omaan kulutukseen nähden on riittävää, on välillä hukassa.

Hyvää ruokaa on monipuolinen, hyviä, kotimaisia raaka-aineita sisältävä ruoka, joka on mahdollisimman usein itse valmistettu. 

Hyvä ruoka parempi mieli ja kohtuus kaikessa. Näillä kahdella ajatuksella pötkii hyvin pitkälle omissa ruokailutottumuksissa. Itse olen kymmenen pappisvuoden aikana, ja niitä ennenkin pyrkinyt seuraaviin asioihin, joita kannattaa kokeilla:

• Syö aamulla kuin keisari. Kunnollinen aamupala laittaa elimistösi käyntiin yöpaaston jälkeen.

• Syö lounaalla kuin kuningas. Energiankulutus on päivällä suurimmillaan ja aivosi vievät ravinnosta 20 prosenttia. Syö siis ensimmäinen ja kunnollinen lämmin ateria jo lounaalla.

• Syö kunnollinen välipala ennen töistä lähtöä, ettei ruokailuväli tule liian pitkäksi ja verensokerisi ehdi putoamaan juuri ennen kaupan karkkihyllyä.

• Syö myös päivällisellä kuin kuningas. Toinen ja kunnollinen lämmin ateria takaa riittävän energian loppupäiväksi.

• Syö illalla vähän. Yöllä aivosi nukkuvat ja elintoimintosi hidastuvat. Iltasyömiset varastoituvat helpoiten vyötärölle.

• Juo päivän aikana vettä,  mielellään 1-3 litraa.

Hyvä Jumala,

Kiitos ruuasta. Opeta meitä kohtuullisuuteen ja opeta myös jakamaan omasta yltäkylläisyydestämme nälkää näkeville siskoillemme ja veljillemme lähellä ja kaukana.

Rohkaise meitä vaalimaan Sinun luomistyösi Ihmettä, ja elämään niin, että pitäisimme itsestämme ja toisistamme parempaa huolta.

Aamen.

Siunausta ja Iloa kevätpäiviin! Huhtikuussa kuullaan jälleen.

Tsemppiterveisin liikuntapappi

Kaikki kysyvät jossain elämänvaiheessa itseltään, kelpaanko tällaisena. Kelvata-verbin kohdalla on hyvä miettiä, kenelle meidän pitää kelvata – itsellemme, jollekin toiselle vai Jumalalle. Tarkastelen näitä elämän kolmea tärkeää suhdetta; ovathan ne sitä papin ammatillista ”peruskauraa”.

Pienenä lapsena oli ehkä helpompaa kelvata. Kotona kerrottiin Jumalasta, Taivaan Isästä, jonka kämmenellä sai joka päivä olla ja jossa kaikille oli tilaa. Se oli turvallinen kasvualusta ja auttoi kasvamaan pienestä tytöstä teiniksi ja teinistä aikuiseksi. Jätin tuohon kelvata-verbin eteen silti sanan ehkä, sillä muistan lukuisia kokemuksia itseni vertaamisesta muihin, jo ihan sieltä lapsuudesta. Minulla oli paha ärrävika ala-asteella, olin vasenkätinen ja menin uuteen kouluun 3. luokalla ja joskus koulupäivän jälkeen kotona itketti. Itketti, kun en kokenut kuuluvani joukkoon ja tuntui, etten kelvannut porukkaan sellaisena kuin olin.

Jossain vaiheessa alkoi oman kehoni tutkistelu. Siihen vasta liittyikin nuo kelpaamisen kysymykset. Olenko liian lihava, olenko liian lyhyt, miksi jalkani ovat niin lyhyet, miksi painan enemmän kuin joku toinen ja niin edelleen. Koko ajan taustalla olivat onneksi tervehenkiset vanhemmat, kodin turvalliset ja kannattelevat arvot ja terve itsetunto, joka oli saanut rakentua hyväksyvien ja rakastavien vanhempien kasvatuksessa ja lukuisten, mieleisten harrastuksien parissa. Osa kavereista sairastui syömishäiriöihin, joku koulussa viilteli itseään, jotkut kiusasivat ja jotkut jäivät yksin vailla kaveria. Yläasteikäisen nuoren maailma ja kasvuympäristö on rankka. Ehkä se on tänä päivänä vielä rankempi kuin 90-luvun Oulussa. Siltä se ainakin tuntuu kesän riparilaisteni elämäntarinoihin uppoutuessa.

Teologinen tiedekunta ja opiskeluvuodet Helsingissä ovat aivan omanlainen lukunsa. Siellä mentiin välillä ehkä liiankin syvissä vesissä ja muutettiin tyyliä ja ajatusmaailmaa melkoista tahtia. Kai se kuului tuohon vaiheeseen ja auttaa irtaantumaan kodista, vanhemmista ja itsenäistymään. Valmistumisen kynnyksellä ajankohtaisiksi tulivat kysymykset ”kelpaanko seurakunnan töihin ja kelpaanko papiksi”. Saanko olla tällainen vai millainen papin tulee olla? Ne olivat niitä vastavihityn, kaupungissa aina eläneen, 26-vuotiaan papin mietteitä, välillä murheitakin, Alavuden pienessä maalaisseurakunnassa.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin huomaan, kuinka paljon ajatukseni elämän kolmesta tärkeästä suhteesta ovat muuttuneet. Rinnalle ovat jossain vaiheessa tulleet myös suhde liikuntaan, ravintoon ja lepoon. Omalla kohdallani en voi ohittaa näitä kolmea myöhemmin tullutta suhdetta. Jos en liiku tarpeeksi, syö kunnolla ja nuku riittävästi minun on vaikea kelvata itselleni ja olla hyvä ihminen toiselle. Vaikka liikun säännöllisesti, huolehdin ruoka-ajoistani ja elämäntavoistani ja nukun 7-9 tuntia joka yö, en silti ajattele suorittavani elämää. Ajattelen ennemminkin niin, että olen saanut lahjaksi ja lainaksi elämäni ja haluan vaalia sitä niin hyvin kuin mahdollista. Tiedän, että vähempikin riittää Jumalalle ja se auttaa silloin, kun vaadin itseltäni liikaa.

Kirjoita tai käy mielessäsi läpi, mitä sinulle merkitsee suhde itseesi, toiseen ihmiseen ja Jumalaan ja kuinka tärkeäksi koet suhteesi liikuntaan, ravintoon ja lepoon. Oma kokemukseni on, että ihminen on kokonainen ja jos yhtä elämän tärkeää osa-aluetta laiminlyö jatkuvasti, niin se vaikuttaa kaikkiin osa-alueisiin. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tunnistaminen voi olla vaikeaa ja jonkun asian rempallaan olemisen tunnustaminen vielä vaikeampaa; tämä paini on jatkuvasti läsnä meidän elämässämme. Et paini yksin, matolla on aina mukana Jumala, jonka kanssa et voi koskaan hävitä ja joka ei jätä sinua yksin sinne matolle. Painitaan siis luottavaisena ja pyritään vaalimaan tätä ainutkertaista elämän lahjaa, kunnes sen laina-aika kunkin kohdalla umpeutuu.

Ja jos huoli jostain asiasta käy liian suureksi, niin kuin joskus tuppaa käymään, niin itselläni on siskoltani saatuja, erivärisiä huovutettuja palleroita, jotka hän on nimennyt minun ”huolipalleroikseni”. Ideaa saa vapaasti lainata!

Terveisin,

Liikuntapappi Epsu

Vuosi on vaihtunut ja vuoden alkuun liittyy usein lupauksia. Linkin takaa löydät videoterveiseni, joiden avulla voit lisätä liikettä ja hyvinvointia työpäivääsi. Voisimmeko yhdessä tehdä lupauksen, että hoidamme tänä  vuonna enemmän kuntoamme ja huolehdimme paremmin jaksamisestamme? Tänään on hyvä päivä aloittaa! Olet arvokas ja tärkeä. Ole sitä itsellesikin.

Terveisin,

Liikuntapappi Epsu

Viime viikon vietin Kanarian saarilla, tarkemmin Puerto Ricossa. Paikka on tunnettu rinteisiin rakennetuista hotelleistaan ja suuresta määrästä rappusia. Pohjelihakset olivat kovilla, mutta hyvää teki keholle päivittäin nousta joko rinnettä kierrellen tai rappuset reippaillen takaisin hotellillemme. Lomakohteessamme oli valtavasti seniori-ikäisiä ihmisiä ympäri Eurooppaa ja me ihmettelimme usein heidän sitkeyttään laskeutua ja palata takaisin rinnettä ylös päivittäin. Usealla eläkeläisellä oli sykemittari rinnan alla ja juoksulenkkarit jalassa.

Voisimmeko me seurakunnissamme vielä laajemmin ajatella, että olemme kokonaisvaltaisen kasvatuksen ammattilaisia. Saamme, pystymme, voimme ja meidän etenkin kannattaa kantaa vastuuta myös ihmisen fyysisen terveyden edistämisestä. Eläkeläiset ilahtuvat, kun heidän kanssa liikutaan ja heitä kannustetaan liikkumaan. En suostu sellaiseen ajatukseen, että seurakunnan tilaisuus yhdistetään istumiseen ja makean syöntiin maassa, jossa 2.tyypin diabetes ja liikkumattomuus ovat todellisia uhkia kansanterveydelle.

Lapselle liikkuminen on luonnollista. Me istutamme lapsia liian paljon ja istumme itsekin siinä sivussa. Lapsen pitää antaa hengästyä joka päivä ja tämä voi tapahtua myös seurakunnan kerhossa. Meidän ei tarvitse pyytää siihen keneltäkään lupaa.

Riparille ja nuorten toimintaan liikunta onneksi kuuluu vahvasti, toki nuorten iltoihin ja isoskoulutukseen saa lisätä liikettä reilusti. Liikkumattomuus nuoruudessa ruokkii vahvasti liikkumattomuutta aikuisuudessa.

Tässä muutama hyväksi ja toimivaksi koettu idea eri-ikäisten seurakuntalaisten liikuttamiseen:

• Lauletaan virsi niin, että joka toinen säkeistö lauletaan seisten, yhdellä jalalla seisten tai kyykyssä
• Kierretään kirkkoa tai seurakuntataloa ennen tilaisuutta tai tilaisuuden jälkeen. Kirkon kunniakierros voi olla myös erillinen tapahtuma koko seurakunnalle.
• Kävellään portaita hyväntekeväisyydelle. Esimerkki isoskoulutuksesta, jossa pystyi ostamaan rappurallia 5 minuuttia 2 eurolla, 10 minuuttia 4 eurolla ja 10 eurolla puoli tuntia. Rahat annettiin yhteisvastuukeräykseen.
• Opetellaan liikunnallinen Isä meidän rukous ja Herran siunaus (löytyvät hyviä käytänteitä -osiosta) ja käytetään niitä vaihtoehtona perinteisille.

Hankitaan liikunnallisia työvälineitä: kuminauhoja, muutama jättikokoinen jumppapallo, pilatesrullia, leuanvetotanko (ainakin nuorisotiloihin), Liikkuva seurakunta -nystyräpalloja ja pidetään taukojumppia itsellemme ja myös seurakuntalaisille. Esimerkki kirkkovaltuuston kokouksesta, jossa sai istua jättipallon päällä välillä ja jossa sai käydä roikkumassa leuanvetotangossa pitkän kokouksen tauoilla.  Kaikille jäsenille oli hankittu myös liikkuva seurakunta nystyräpallo, jota käytettiin selkätukena, ettei istuessa ryhti lysähdä. ( Näin käy aina pitkissä kokouksissa, olette varmaan huomanneet.)

Elämme pimeintä aikaa vuodessa ja tiedän ja tunnistan väsymyksen. Liikunta on parasta lääkettä väsymykseen. Toivon Sinulle ja läheisillesi siunattua Joulun aikaa ja voimia arkeesi. Huolehditaan jaksamisestamme.

Tammikuussa opetellaan helppo tuolijumppa ja tarkastetaan ryhtiä!

Olin vähän aikaa sitten terveydellisistä syistä liikuntakiellossa. Sain harrastaa vain käveleskelyä eli ulkoilua rauhallisin askelein. Voin sanoa, että koville otti. Olen liikkunut ja harrastanut hikiliikuntaa niin kauan kuin muistan. Toisaalta huomasin, että ihminen sopeutuu. Sopeutuu liikkumattomuuteen ja siihen, ettei enää hengästytä itseään liikunnalla, sopeutuu siihen, että  nälkä on liikkumattakin. Ei enää tunnista kehonsa tarvetta lähteä liikkeelle vaan jää sohvalle ja laiskistuu. Makeanhimokin hiipii arkeen eri tavalla kuin liikuntaa säännöllisesti harrastaessa.

Aloittaminen on aina vaikeaa. Pitää käynnistää moottorinsa uudelleen ja kestää se tunnetila, ettei jaksakaan samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ensimmäiset harjoitukset tuntuivat kehon joka ikisessä lihaksessa, päätä särki spinningtunnin jälkeen, kun suoloja ja kuona-aineita poistui yhtäkkiä niin paljon ja vielä lyhyessä ajassa. Koripallokenttä tuntui tolkuttoman pitkältä ja juokseminen puolustuspäähän melkein mahdottomalta.

Näin me painimme. Jokainen meistä. Yhdelle meistä liikkuminen on elinehto. Toiselle meistä se on tapa hoitaa omaa kuntoaan ja kolmannelle se on pakkopullaa. Meitä on joka lähtöön. Työyhteisössäkin teitä on joka lähtöön. Se, mikä meitä yhdistää, on vastuu. Vastuu omasta itsestämme. Kukaan toinen ei voi huolehtia meidän kunnostamme ja elämänvalinnoistamme kuin me itse. Minä voin kannustaa, tukea, ohjata ja jopa pakottaa sinut liikkeelle, mutta vastuun omasta kunnostasi sinä kannat itse. Uskon, että pystyt siihen. Seurakunnan työntekijät ovat lähtökohdiltaan vastuuntuntoisia ihmisiä – olemmehan palveluammatissa ja haluamme huolehtia niin paljosta. Teemme työmme tunnollisesti emmekä sinne päin ja toisen ihmisen hyvä kohtaaminen, arvostaminen ja kunnioittaminen ovat meille itseisarvoja.

Kohdataan, arvostetaan ja kunnioitetaan myös itseämme ja ensin etenkin itseämme. Kun me jaksamme paremmin, me teemme työmmekin vielä paremmin. Kun me kunnioitamme ja arvostamme omaa sieluamme ja ruumistamme, me vaalimme luomistyön ihmettä, joita me kaikki olemme – niin keskeneräisinä, mutta kuitenkin arvokkaina ja Jumalalle rakkaina.

Tätä marraskuun pimeyttä vastaan kannattaa taistella. Aloittaminen ja lähteminen eivät ole koskaan liian myöhäistä, mutta pahimmillaan ne vaikeutuvat koko ajan. Nouse seisomaan, kun puhelimesi soi työpäivän aikana, venytä rintalihakset oven karmeja vasten, kun poistut työpaikkasi taukotilasta, ravistele itsesi kuin koira järvessä käynnin jälkeen, kun lähdet töistä kotiin. Pienillä asioilla on suuri merkitys sinun vireystilaasi Hyvä vireystila on yhtä kuin hyvä olo ja vointi kehossa, verenkierrossa, aineenvaihdunnassa, mielessä ja sydämessä. Mitä näistä sinä haluat edistää alkavassa kuussa, mitkä tarvitsevat lisää huomiotasi?

Tsemppiä jokaiselle! Ollaan itsellemme armollisia, mutta myös rehellisiä! Joulukuussa kerron ajatuksiani siitä, miten voimme vähentää seurakuntalaisten istuttamista.

Syksyisin terveisin liikkuvan seurakunnan lähetti,

Liikuntapappi Epsu

Kuka?

Olen 35-vuotias pappi. Työskentelen Kuortaneen Urheiluopistolla. Olen Suomen ainoa liikuntapappi.

Rakastan liikuntaa ja usko sekä luottamus Jumalaan on minulle tärkeintä elämässä. On siis hyvä olla liikuntapappi.

Tulen surulliseksi, kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta ja välinpitämättömyyttä.

Voimaa saan läheisistä, hyvistä yöunista, harrastuksista ja vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa.

Olen tunneihminen.

Mitä?

Kirjoitan tsemppiblogiani innostaakseni seurakunnan työntekijöitä liikkumaan ja liikuttamaan myös seurakuntalaisia. Kirjoitan blogissani ideoita arkiaktiivisuuden lisäämiseen, kunnon kohottamiseen ja yhteiseen liikuntaan eri-ikäisten seurakuntalaisten kanssa.

Ensimmäinen blogipostaus aiheesta ilmestyy marraskuun alussa.