Kelpaanko tällaisena?

Kaikki kysyvät jossain elämänvaiheessa itseltään, kelpaanko tällaisena. Kelvata-verbin kohdalla on hyvä miettiä, kenelle meidän pitää kelvata – itsellemme, jollekin toiselle vai Jumalalle. Tarkastelen näitä elämän kolmea tärkeää suhdetta; ovathan ne sitä papin ammatillista ”peruskauraa”.

Pienenä lapsena oli ehkä helpompaa kelvata. Kotona kerrottiin Jumalasta, Taivaan Isästä, jonka kämmenellä sai joka päivä olla ja jossa kaikille oli tilaa. Se oli turvallinen kasvualusta ja auttoi kasvamaan pienestä tytöstä teiniksi ja teinistä aikuiseksi. Jätin tuohon kelvata-verbin eteen silti sanan ehkä, sillä muistan lukuisia kokemuksia itseni vertaamisesta muihin, jo ihan sieltä lapsuudesta. Minulla oli paha ärrävika ala-asteella, olin vasenkätinen ja menin uuteen kouluun 3. luokalla ja joskus koulupäivän jälkeen kotona itketti. Itketti, kun en kokenut kuuluvani joukkoon ja tuntui, etten kelvannut porukkaan sellaisena kuin olin.

Jossain vaiheessa alkoi oman kehoni tutkistelu. Siihen vasta liittyikin nuo kelpaamisen kysymykset. Olenko liian lihava, olenko liian lyhyt, miksi jalkani ovat niin lyhyet, miksi painan enemmän kuin joku toinen ja niin edelleen. Koko ajan taustalla olivat onneksi tervehenkiset vanhemmat, kodin turvalliset ja kannattelevat arvot ja terve itsetunto, joka oli saanut rakentua hyväksyvien ja rakastavien vanhempien kasvatuksessa ja lukuisten, mieleisten harrastuksien parissa. Osa kavereista sairastui syömishäiriöihin, joku koulussa viilteli itseään, jotkut kiusasivat ja jotkut jäivät yksin vailla kaveria. Yläasteikäisen nuoren maailma ja kasvuympäristö on rankka. Ehkä se on tänä päivänä vielä rankempi kuin 90-luvun Oulussa. Siltä se ainakin tuntuu kesän riparilaisteni elämäntarinoihin uppoutuessa.

Processed with VSCO with x1 preset

Teologinen tiedekunta ja opiskeluvuodet Helsingissä ovat aivan omanlainen lukunsa. Siellä mentiin välillä ehkä liiankin syvissä vesissä ja muutettiin tyyliä ja ajatusmaailmaa melkoista tahtia. Kai se kuului tuohon vaiheeseen ja auttaa irtaantumaan kodista, vanhemmista ja itsenäistymään. Valmistumisen kynnyksellä ajankohtaisiksi tulivat kysymykset ”kelpaanko seurakunnan töihin ja kelpaanko papiksi”. Saanko olla tällainen vai millainen papin tulee olla? Ne olivat niitä vastavihityn, kaupungissa aina eläneen, 26-vuotiaan papin mietteitä, välillä murheitakin, Alavuden pienessä maalaisseurakunnassa.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin huomaan, kuinka paljon ajatukseni elämän kolmesta tärkeästä suhteesta ovat muuttuneet. Rinnalle ovat jossain vaiheessa tulleet myös suhde liikuntaan, ravintoon ja lepoon. Omalla kohdallani en voi ohittaa näitä kolmea myöhemmin tullutta suhdetta. Jos en liiku tarpeeksi, syö kunnolla ja nuku riittävästi minun on vaikea kelvata itselleni ja olla hyvä ihminen toiselle. Vaikka liikun säännöllisesti, huolehdin ruoka-ajoistani ja elämäntavoistani ja nukun 7-9 tuntia joka yö, en silti ajattele suorittavani elämää. Ajattelen ennemminkin niin, että olen saanut lahjaksi ja lainaksi elämäni ja haluan vaalia sitä niin hyvin kuin mahdollista. Tiedän, että vähempikin riittää Jumalalle ja se auttaa silloin, kun vaadin itseltäni liikaa.

Kirjoita tai käy mielessäsi läpi, mitä sinulle merkitsee suhde itseesi, toiseen ihmiseen ja Jumalaan ja kuinka tärkeäksi koet suhteesi liikuntaan, ravintoon ja lepoon. Oma kokemukseni on, että ihminen on kokonainen ja jos yhtä elämän tärkeää osa-aluetta laiminlyö jatkuvasti, niin se vaikuttaa kaikkiin osa-alueisiin. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tunnistaminen voi olla vaikeaa ja jonkun asian rempallaan olemisen tunnustaminen vielä vaikeampaa; tämä paini on jatkuvasti läsnä meidän elämässämme. Et paini yksin, matolla on aina mukana Jumala, jonka kanssa et voi koskaan hävitä ja joka ei jätä sinua yksin sinne matolle. Painitaan siis luottavaisena ja pyritään vaalimaan tätä ainutkertaista elämän lahjaa, kunnes sen laina-aika kunkin kohdalla umpeutuu.

Ja jos huoli jostain asiasta käy liian suureksi, niin kuin joskus tuppaa käymään, niin itselläni on siskoltani saatuja, erivärisiä huovutettuja palleroita, jotka hän on nimennyt minun ”huolipalleroikseni”. Ideaa saa vapaasti lainata!

IMG_3964

Terveisin,

Liikuntapappi Epsu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *