Avainsana-arkisto: valo

Unelmat liikkeelle

Terveisiä Unelmat liikkeelle verkostotyön asiantuntijalta seurakunnille:

Olemme harjoitelleet 2015-2016 teemalla Unelmat liikkeelle -toimintatapoja, joilla voidaan vahvistaa yhteistä tekemistä, osallistaa ihmisiä ja verkostoitua paikkakunnan eri toimijoiden kesken. Myös nopeilla kokeiluilla ja vähemmällä suunnittelulla on tärkeä osansa.

Mitä Unelmat liikkeelle – toimintatavat sitten tarkoittavat? Parhaiten asia aukeaa oheisen linkin kautta. Siinä kerrotaan piirrosvideon avulla tärkeimmät periaatteet. Näitä toimintatapoja ollaan käytetty muun muassa Jyväskylässä, Mikkelissä, Tampereella, Varsinais-Suomen kunnissa ja Kainuun kunnissa. Kokemukset ovat hyvinkin rohkaisevia.

Käyttöön voi ottaa myös työpajamallin, jota voi soveltaa haluamallaan tavalla. Työpajat toimivat erinomaisesti kun kootaan yhteen eri toimijoita – esimerkiksi yhdistyksiä, kunnan eri toimijoita ja seurakuntia. Työpajan toteutuksesta voi olla yhteydessä Valoon. Yhteystiedot alla.

Mukaan on tällä hetkellä ilmoittautunut n. 150 paikkakuntaa. Parhaiten asiasta tiedetään paikkakuntasi liikuntatoimessa, mutta voit mieluusti myös kysyä lisätietoja meiltä:

Jukka Pekkala: jukka.pekkala(at)valo.fi

Viestintäasioissa: anna.iso-ahola(at)valo.fi

Saat lisätietoja myös liikunnan aluejärjestöistä.

excercise

”Unelmat liikkeelle on valtakunnallisesti levittäytyvä toimintatapa, joka innostaa, osallistaa, verkottaa ja rohkaisee yksittäisiä ihmisiä ja eri toimijoita kokeilemaan yhdessä eri keinoja liikunnan lisäämiseksi.”


Tavoitteena on uudella tavalla lisätä liikettä, iloa ja hyvinvointia suomalaisille – saada unelmat liikkeelle. Valon koordinoima Unelmat liikkeelle -kokonaisuus on osa Suomen satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017. Lisätietoa: http://www.unelmatliikkeelle.fi/