Aihearkisto: Uncategorized

Unelmien liikuntapäivä 10.5.2024

Unelmien liikuntapäivä 10.5.2024 on kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivä


Unelmien liikuntapäivä rakentuu ihmisten omille ideoille, kokeiluille ja yhdessä tekemiselle yli raja-aitojen. Se on kaikenlaisen liikkumisen pop up -päivä, johon kuka tahansa voi osallistua ja järjestää tapahtumia.

Unelmien liikuntapäivää on toteuttamassa suuri joukko eri toimijoita yhdessä. Sitä ovat edistämässä lukuisat liikunta-, urheilu- ja terveysorganisaatiot sekä kunnat, seurakunnat ja järjestöt. Liikunta-agenttimme ovat mukana järjestämässä tapahtumia ympäri Suomen.

Päivä voi täyttyä esimerkiksi avoimista harjoituksista, pihaleikeistä, metsäseikkailuista, kävelykokouksista, taukojumpista, pyörälenkeistä ja lajikokeiluista. Kuka tahansa voi järjestää iloisen liikkumisen tapahtuman ja olla mukana rakentamassa liikkumisen juhlapäivää. Tapahtumia voivat järjestää esim. kunnat, koulut ja päiväkodit, urheiluseurat, yhdistykset, yritykset, työyhteisöt ja yksityishenkilöt ympäri maan.

Päivän tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan ja löytämään uusia tapoja liikkua. Jos perjantai 10.5. ei ole ajankohdaltaan sopiva, voi Unelmien liikuntapäivää viettää jonain muunakin päivänä. Pitäkää etkot tai jatkot – pääasia on, että liike lisääntyy!

Tee Unelmien liikuntapäivänä oma liikettä lisäävä lupauksesi! Toimintakykyinen Suomi

Tänä vuonna Unelmien liikuntapäivä on mukana mahdollistamassa toimintakykyistä Suomea. Nyt on oikea aika tehdä liikettä lisäävä lupaus, liikkua itse tai liikuttaa muita sen mukaisesti.

Kerro mikä on sinun lupauksesi omassa tai yhteisösi arjessa, perheenjäsenenä tai ystävänä, työkaverina tai valmentajana. Viesti lupauksestasi somessa 10.5. aihetunnisteilla #unelmienliikuntapäivä, #LupausSuomelle / #LöftetillFinland. 

Ideoita ja inspiraatiota voit hakea muiden antamista lupauksista Suomi – toimintakykyinen maa ja kansa -verkkosivujen lupaukset-osiosta.

Seuraa Unelmien liikuntapäivän ja Liikkuva seurakunta -sometilejä, jotta pysyt ajan tasalla päivän tapahtumista ja uutisista.

Me olemme mukana! Vi är med! We are in!

Liikkuva seurakunta mukaan Suomi – Toimintakykyinen maa ja kansa ohjelmaan

#LupausSuomelle

Lasten ja nuorten keskus ry:n ja Suomen ev.lut. kirkon Liikkuva seurakunta on lähtenyt yhdessä kumppaneiksi Olympiakomitean käynnistämään Suomi – toimintakykyinen maa ja kansa -ohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on kannustaa yhteiskunnan eri toimijoita tuottamaan uusia käytänteitä liikkumisen edistämiseksi ja löytämään erilaisia tapoja liikkuvamman arjen puolesta. Yhteisenä päämääränä on muuttaa ihmisten arvoja, asenteita ja arjen toimintaa toimintakykyä vahvistavaan suuntaan.

Väestön liikkumattomuuteen ei ole yhtä syytä eikä ratkaisua. Liikkumattomuuden aiheuttama kansalaisten toimintakyvyn aleneminen ja sen seuraukset näkyvät monin tavoin myös seurakuntien toimintaympäristössä. Erityisen tärkeänä Liikkuva seurakunta näkee panostamisen liikunnallisen elämäntavan tukemiseen varhaisessa vaiheessa sekä liikunnallisten toimintatapojen lisäämisen osana mielen hyvinvoinnin ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistamista.

Käytännössä mukaanlähtö tarkoittaa sitä, että pidämme esillä liikunnallista elämäntapaa edistäviä toimintamallejamme ja kannustamme seurakuntien työntekijöitä sekä seurakuntalaisia entistä liikkuvampaan elämäntapaan.

Tekoja:

  • Kannustetaan työntekijöitä lisäämään päivään hyötyliikuntaa ja rohkaistaan toimijoita liikkuvampaan työarkeen.
  • Muutetaan kokouksia ja tapaamisia mahdollisuuksien mukaan liikkuvimmiksi.
  • Kannustetaan yksittäisiä seurakuntia lähtemään ohjelmaan mukaan ja tekemään konkreettisia lupauksia hyvinvoinnin edistämiseksi.
  • Kehitetään konkreettisia toimintamalleja liikkuvamman elämäntavan edistämiseksi
  • Käytetään postauksissa tunnisteita #LupausSuomelle ja/tai #LöftetillFinland. 
  • Pidetään Kirkon liikunta- ja urheiluyhteistyön verkostossa konseptia esillä.
  • Lisätietoja ohjelmaan liittymisestä: Lasten ja nuorten keskus ry -tiedote Evl-tiedote

Iloa liikkeellä podcast

Miten lisäämme liikettä? Mistä aloittaa? Mikä on liikunnan itseisarvo? Mistä ilo?  Mikä on pysähtymisen ja tylsyyden merkitys? Miten huolehdimme että harrastuksiin mahtuu kaikenlaiset perheet, lapset ja nuoret mukaan, Miten huolehdimme, että kukaan ei jää yksin?

Podcast -sarja käsittelee innostavasti ja informatiivisesti lasten ja nuorten liikuntaan, hyvinvointiin ja liikkeen lisäämiseen liittyviä aiheita. Podcastin juontajana toimii Kari Kanala ja Lasten ja nuorten keskuksen liikuntakasvatuksen suunnittelija Satu Rathgeber.

Jakso 1

Unelmien liikuntapäivä

Hiippakuntien välinen iloinen some-kisa.
Mikä hiippakunta saa eniten aihetunnisteita unelmienliikuntapäivänä 10.5.?
Laita sosiaalisen median viesti liikunta-toiminnasta, motolla ”kaikki tavat liikkua ovat hyviä”.
Lisää viestiin aihetunnisteet: #unelmienliikuntapäivä #liikkuvaseurakunta #iloliikkua sekä hiippakuntasi oma aihetunniste.
Hiippakunnallisten liikunta-agenttien iloinen joukko laskee aihetunnisteiden määrät, eniten sekä vähiten tägäyksiä saaneet hiippakunnat palkitaan.
Luvassa on toki mainetta ja kunnia, mutta ennen kaikkea leikkimielistä liikunnan iloa 😊 Tehdään näkyväksi kuinka paljon seurakunnissa liikutaan niin, että #kukaaneijääyksin.
Hyvä aihetunniste on myös #luotuliikkumaan
Aihetunnisteet lasketaan ajalta 7-12.5.2021
Lisätietoja: www.liikkuvaseurakunta.fi
www.unelmienliikuntapaiva.fi

100-vuotiaan Suomen kunniaksi vähintään 100 seurakuntien ryhmäliikuntavideota

Nyt alkoi haaste #100seurakuntaaliikkuu !

100-vuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi tehdään vähintään 100 seurakuntien ryhmäliikuntavideota. Kaikki Suomen seurakunnat ovat tervetulleita! Kokoonpano on vapaa; ikäihmiset, nuoret, aikuiset, työntekijät, leiriläiset, hautausmaahenkilöt (elävät), luottamushenkilöt (myös elävät) jne.

Videon voi jakaa Liikkuva seurakunta -Facebook-sivulla. Videoon saa mielellään sisällyttää haasteen toiselle seurakunnalle. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan tuunattu Liikkuva seurakunta -jopo ja 100 polkupyörän istuinsuojaa (aina ei paista aurinko).

Innoituksen olemme saaneet #100palokuntaaliikkuu-sivustolta.

Kiitos!