Opiskelin muutama vuosi sitten urheiluhierojaksi. Kouluvuonna kertyi satoja hierontatunteja ja kädet ja mieli oppi paljon uutta itsestä ja toisesta ihmisestä. Hieroja toden totta näkee työssään koko ihmiselämän kirjon ja sen lisäksi, että hän näkee, hän myös koskettaa. Koskettaa, hoitaa, auttaa, ohjaa ja parantaa.

Hierojalla on paljon rooleja: hänellä on koskettajan, hoitajan, auttajan, ohjaajan ja parantajan rooli ja joskus vielä paljon enemmän.

Opiskelut ja valmistuminen urheiluhierojan ammattiin puhuttelivat minua paljon. Ne toivat uudenlaisen näkökulman pappeuteeni, ihmisyyteeni ja koko olemukseeni. Opin lukemaan ihmisen kehonkieltä, opin tunnistamaan hartioilla murehtijat, opin tuntemaan käsilläni ihmisen jännitystilat ja stressin ja etenkin opin olemaan läsnä hetkessä – olemaan juuri siinä, juuri sen ihmisen kanssa, jota käteni koskettivat ja joka oli antanut oman itsensä minun huollettavaksi. Hierojalla on paljon vastuuta, hänen pitää tietää, mitä hän tekee ja hänen ajatukset pitää olla asiakkaassa.

Jo opiskeluiden aikana huomasin suuntaavani suurimman tiedonjanoni niska-hartiaseudun hierontaan. Luin paljon oheiskirjallisuutta ja halusin tulla hyväksi niskahartiaseudun hierojaksi. Tälle taidolle on myös eniten kysyntää, sillä suurin osa koulummekin asiakkaista hierotutti juuri tätä osaa kehostaan.

Urheiluhierojakoulun jälkeen opiskelin vielä intialaista päähierontaa ja vyöhyketerapiaa saadakseni lisää tietoa ja taitoa. Yritykseni kantaa nimeä Kuortaneen Kehon- ja Sielunhuolto ja tällä nimelläkin olen halunnut viestittää, että minulle jokaisen asiakkaan hieronta on kokemus kokonaisvaltaisesta huoltamisesta ja sielun haavat ja murheet näkyvät usein kehon oireiluna.

Ihmisen sisin on aina kiinni ihmisen pinnassa. Aniharva taitaa pystyä erottamaan niitä toisistaan. 

Papin työhöni syntyi hierojaopintojeni myötä uusi tuote. Urheiluopiston pappina olen oppinut tuotteistamaan osaamiseni, joten en vierasta tuote-sanaa. Syntyi ”Huolettomat hartiat” tuokio. Syntyi ajatuksia hartioiden kuormittamisesta työtaakoilla, pään ja niskan asennoista kuuntelu- ja sielunhoitotyössä, yläselän ja kaularangan kivuista huonon työergonomian takia ja väsymyksen ja uupumisen merkeistä ihmisen työryhdissä. Näitä ajatuksia olen pyrkinyt jakamaan eteenpäin ja ryhtynyt kouluttamaan kirkon työntekijöitä. Liikkuva seurakunta-toimintamalli on mahdollistanut tämän kouluttajan roolin.

Huolettomien hartioiden hoito-ohjeita vaikkapa työhuoneen seinälle laitettavaksi

• Paina hartioita päivittäin tietoisesti alaspäin. Ne nousevat huomaamattamme korvia kohti etenkin kiireisenä ja työntäyteisenä päivänä.
• Tee pään taaksetaivutusta päivittäin. Kaikki tapahtuu edessämme ja pään asento on sen takia etukumarassa. Pahimmillaan virheasento kerää kaulanrangan 7.nivelen ympärille nestettä.
• Juo vettä riittävästi. Päänsärky johtuu todella usein nestehukasta.
• Tee pään liikkuvuusharjoituksia. Katso sivuille, alas ja ylös päivittäin. Saatat nähdä jopa uusia asioitakin
• Ravistele hartiat työpäiväsi jälkeen. Olet kerännyt päivän asioita niihin ja hartiat eivät ole työasioiden ja murheiden säilytyspaikka. Ravistele sen takia, etteivät asiat ja murheet pääse laskeutumaan ruuan ja juoman säilytyspaikkaan, vatsaasi.
• Opettele puhumaan asioistasi ja pyytämään apua tarvittaessa. Päällämme ja sielullamme on rajat, kuinka paljon ne jaksavat kantaa. Jokainen tarvitsee joskus kantoapua.

Kiitos Tampereen Urheiluhierojakoulun loistaville opettajille yhdestä elämäni parhaista vuosista ja kiitos Taivaan Isälle, jonka polut ja johdatus todella ovat ihmeellisiä.

Sinulle lukija toivon huolettomia hartioita ja kiireettömiä jalkoja tai ainakin huolettomampia ja kiireettömämpiä!

Kuullaan syyskuussa, kun 8 urheiluriparia on pidetty ja kesäloma nautittu.

Lämmöllä, Epsu

Koska olet viimeksi pysähtynyt voimavarojesi lähteelle? Onhan sinulla olemassa sellainen asia, henkilö tai paikka, josta saat voimia ja joka antaa sinulle enemmän kuin ottaa sinulta?  Hienoa, jos sinulta löytyy nuo kaikki kolme ja voi olla, että sinulle riittää yksikin. Pääasia, että teet sille tai hänelle tilaa kalenterissasi ja ennen kaikkea sydämessäsi. Tunnista riittävän ajoissa, koska sinulla on tarvetta olla lähteessä, voimaantua, täydentyä ja uusiutua. Inhoan usein kuultua sanontaa ”ladata akkuja”, koska ihmisessä ei ole akkua, mutta kai sillä tarkoitetaan juuri noita edellä mainittuja asioita.

Minä olen kohta ollut kymmenen vuotta pappina. Olen näiden työvuosieni aikana muuttunut paljon ja todennäköisesti kasvanut myös aikuiseksi. En muista, että yliopistossa olisi kertaakaan käyty keskustelua papin työssä jaksamisesta tai voimavaroista. En liioin muista, juteltiinko näistä asioista piispan kanssa juuri ennen pappisvihkimystä. Ensimmäisiä tarinoita pappien uupumuksesta, suurista työmääristä, pitämättömistä vapaista ja lomista alkoi tulla esiin vastavihittyjen pappien säännöllisissä kokoontumisissa, joita Lapuan hiippakunta järjesti muistaakseni ainakin kolme kertaa.

Koin sympatiaa kollegoja kohtaan ja ajattelin olevani onnekas toimiessani pappina urheiluopistolla, jossa saattaa kesken työpäivän käydä kuntosalilla sekä tavata paljon ihmisiä, joille terveet elämäntavat ja itsestään huolehtiminen ovat ensimmäisillä sijoilla arvojärjestyksessä ja joidenka sunnuntai-aamut ovat melkein aina vapaita pitkille yöunille ja vapaa-ajalle rakkaiden kanssa. Itsestäni tuskin oli silloin ja nyttemmin vielä vähemmän seurakuntapastoriksi.

Mutta uupumus iski minuunkin jossain vaiheessa. Se iski vähitellen perustaessani kirkkoon uutta virkaa, uutta papin työpolkua. Annoin itsestäni paljon, varmaan jossain vaiheessa kaiken. En tehnyt voimavaroilleni enää tilaa kalenterissani enkä sydämessäni vaan elin liikuntapapin kutsumustani niin täysillä, että olin aina käytettävissä, aina valmiina ja aina reippaana ja iloisena kirkon palvelijana toista ihmistä varten.

Näin ei kovin kauaa jaksa, vaikka työ olisi kuinka mielekästä ja vaikka sitä tekisi kuinka kutsumuksella. Minä en ainakaan enää jaksaisi. Olin vuoden poissa töistä ja tein jotain ihan muuta kuin olin pappi. Se vuosi teki minulle hyvää ja opin ymmärtämään, että pappeus on tärkeää, mutta ei tärkeintä ja, että työni on mahtavaa, mutta ei elämäni mahtavin juttu.

Kutsumus työhön on ensisijaisen arvokasta, mutta sen piikkiin ei voi laittaa liian pitkiä työpäiviä tai liian lyhyitä lomajaksoja.

Opin siis paljon ja uskon, että olen nyt parempi työssäni ja ennen kaikkea olen parempi vaimo, sisko, tytär, ystävä ja kahden pienen koiran omistaja. Olen asettanut voimavarani työni edelle ja pyrin kehittämään työtäni siihen suuntaan, että saan siitä myös voimia ja puhtia arkeeni.

Jokaisen työpolku ja tarina on erilainen. Yhteistäkin meillä on, luulisin näin, mutta jokaisen sielunmaisema on ainutkertainen. Sieluamme hoitavat ja huoltavat eri asiat, henkilöt ja paikat, emmekä välttämättä juttele näistä työpaikoillamme.

Ehkä meidän pitäisi. Pitäisi olla avoimempia, pitäisi kertoa toisillemme, jos olemme väsyneitä tai ajautuneet umpikujaan elämässämme. Jos olemme unohtaneet voimavaramme. Tai jos annamme liikaa itsestämme. Mikähän meitä estää? Mitä me pelkäämme? Taivaallinen työnantajammekin, kirkkomme ja työmme perusta, neuvoo ja rohkaisee meitä tähän:

”Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.”

Pidetään hyvää huolta itsestämme ja toisistamme. Kysellään toisille tärkeistä asioista, henkilöistä ja paikoista ja muistutetaan itseämme ja toisiamme näiden merkityksestä jaksamisellemme. Niin kauan kuin ihminen ei ole korvattavissa koneella tai robotilla, niin käyttäydytään kuin ihmiset – välitetään, kannustetaan, huolehditaan, käytetään järkeämme ja kuunnellaan sydäntämme. Näin teemme kunniaa elämälle, jonka olemme saaneet lahjaksi Jumalalta ja joka on meillä vain lainassa.

Tsemppiterveisin,

liikuntapappi Epsu

Valitsin ravinnon tämän maaliskuisen blogini aiheeksi, miksi? Kirkkovuoden tekstit puhuvat meille tällä viikolla Elämän Leivästä ja elämme kristikansana paastonaikaa. Näiden lisäksi moni meistä on ehkä aloittanut uuden terveellisemmän elämän tammikuussa ja laittanut tavoitteekseen kesäksi kuntoon. Osa näistä tavoitteen asettajista ja uuden elämän aloittajista on myös kerennyt epäonnistumaan, ehkä luovuttamaankin ja palannut vanhoihin tapoihinsa.

Ruoka ja jaksaminen

Ruoka on elinehtomme ja jokapäiväinen tarpeemme. Yhdelle suuri nautinto, toiselle vain pakollinen rutiini. Yksi meistä juo vain kahvia koko päivän ja syö silloin, kun muistaa. Toinen meistä syö kaksi lämmintä ateriaa päivässä eikä tingi säännöllisistä ruoka-ajoistaan. Maailmaan mahtuu nälkäisiä ja yltäkylläisiä, tasan ei ole eväitä jaettu. Kovin montaa päivää ilman ruokaa ei jaksa kukaan.

Meitä suomalaisia, ainakin työssä olevia, vaivaa nykyään myös tauti nimeltä kiire, jonka oireisiin liittyvät liian pitkät ruokailuvälit ja pikaruokaan tai eineksiin turvautuminen. Syöminen ja jaksaminen  kulkevat käsi kädessä, kaikkihan sen tietävät, mutta turhan usein tämä kiiretaudissamme unohtuu.

Eväät työpäivään

No mikä sitten on hyvää ruokaa? Ohjeita on netti ja lehdet pullollaan, joka toinen tuntuu olevan ruoka-asiantuntija ja kokkailu- ja ruokailuohjelmat täyttävät televisiokanavien tarjonnan. Ruuasta puhutaan paljon, niin sen haitoista kuin hyödyistä, niin lihavuudesta kuin laihuudesta, niin sokerista ja rasvoista kuin suolasta, niin ruuan laadusta kuin määrästä. Tieto ei meiltä lopu, mutta taito tehdä tunnistettavaa, perinteistä kotiruokaa ja taito syödä sen verran kuin omaan kulutukseen nähden on riittävää, on välillä hukassa.

Hyvää ruokaa on monipuolinen, hyviä, kotimaisia raaka-aineita sisältävä ruoka, joka on mahdollisimman usein itse valmistettu. 

Hyvä ruoka parempi mieli ja kohtuus kaikessa. Näillä kahdella ajatuksella pötkii hyvin pitkälle omissa ruokailutottumuksissa. Itse olen kymmenen pappisvuoden aikana, ja niitä ennenkin pyrkinyt seuraaviin asioihin, joita kannattaa kokeilla:

• Syö aamulla kuin keisari. Kunnollinen aamupala laittaa elimistösi käyntiin yöpaaston jälkeen.

• Syö lounaalla kuin kuningas. Energiankulutus on päivällä suurimmillaan ja aivosi vievät ravinnosta 20 prosenttia. Syö siis ensimmäinen ja kunnollinen lämmin ateria jo lounaalla.

• Syö kunnollinen välipala ennen töistä lähtöä, ettei ruokailuväli tule liian pitkäksi ja verensokerisi ehdi putoamaan juuri ennen kaupan karkkihyllyä.

• Syö myös päivällisellä kuin kuningas. Toinen ja kunnollinen lämmin ateria takaa riittävän energian loppupäiväksi.

• Syö illalla vähän. Yöllä aivosi nukkuvat ja elintoimintosi hidastuvat. Iltasyömiset varastoituvat helpoiten vyötärölle.

• Juo päivän aikana vettä,  mielellään 1-3 litraa.

Hyvä Jumala,

Kiitos ruuasta. Opeta meitä kohtuullisuuteen ja opeta myös jakamaan omasta yltäkylläisyydestämme nälkää näkeville siskoillemme ja veljillemme lähellä ja kaukana.

Rohkaise meitä vaalimaan Sinun luomistyösi Ihmettä, ja elämään niin, että pitäisimme itsestämme ja toisistamme parempaa huolta.

Aamen.

Siunausta ja Iloa kevätpäiviin! Huhtikuussa kuullaan jälleen.

Tsemppiterveisin liikuntapappi

Kaikki kysyvät jossain elämänvaiheessa itseltään, kelpaanko tällaisena. Kelvata-verbin kohdalla on hyvä miettiä, kenelle meidän pitää kelvata – itsellemme, jollekin toiselle vai Jumalalle. Tarkastelen näitä elämän kolmea tärkeää suhdetta; ovathan ne sitä papin ammatillista ”peruskauraa”.

Pienenä lapsena oli ehkä helpompaa kelvata. Kotona kerrottiin Jumalasta, Taivaan Isästä, jonka kämmenellä sai joka päivä olla ja jossa kaikille oli tilaa. Se oli turvallinen kasvualusta ja auttoi kasvamaan pienestä tytöstä teiniksi ja teinistä aikuiseksi. Jätin tuohon kelvata-verbin eteen silti sanan ehkä, sillä muistan lukuisia kokemuksia itseni vertaamisesta muihin, jo ihan sieltä lapsuudesta. Minulla oli paha ärrävika ala-asteella, olin vasenkätinen ja menin uuteen kouluun 3. luokalla ja joskus koulupäivän jälkeen kotona itketti. Itketti, kun en kokenut kuuluvani joukkoon ja tuntui, etten kelvannut porukkaan sellaisena kuin olin.

Jossain vaiheessa alkoi oman kehoni tutkistelu. Siihen vasta liittyikin nuo kelpaamisen kysymykset. Olenko liian lihava, olenko liian lyhyt, miksi jalkani ovat niin lyhyet, miksi painan enemmän kuin joku toinen ja niin edelleen. Koko ajan taustalla olivat onneksi tervehenkiset vanhemmat, kodin turvalliset ja kannattelevat arvot ja terve itsetunto, joka oli saanut rakentua hyväksyvien ja rakastavien vanhempien kasvatuksessa ja lukuisten, mieleisten harrastuksien parissa. Osa kavereista sairastui syömishäiriöihin, joku koulussa viilteli itseään, jotkut kiusasivat ja jotkut jäivät yksin vailla kaveria. Yläasteikäisen nuoren maailma ja kasvuympäristö on rankka. Ehkä se on tänä päivänä vielä rankempi kuin 90-luvun Oulussa. Siltä se ainakin tuntuu kesän riparilaisteni elämäntarinoihin uppoutuessa.

Teologinen tiedekunta ja opiskeluvuodet Helsingissä ovat aivan omanlainen lukunsa. Siellä mentiin välillä ehkä liiankin syvissä vesissä ja muutettiin tyyliä ja ajatusmaailmaa melkoista tahtia. Kai se kuului tuohon vaiheeseen ja auttaa irtaantumaan kodista, vanhemmista ja itsenäistymään. Valmistumisen kynnyksellä ajankohtaisiksi tulivat kysymykset ”kelpaanko seurakunnan töihin ja kelpaanko papiksi”. Saanko olla tällainen vai millainen papin tulee olla? Ne olivat niitä vastavihityn, kaupungissa aina eläneen, 26-vuotiaan papin mietteitä, välillä murheitakin, Alavuden pienessä maalaisseurakunnassa.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin huomaan, kuinka paljon ajatukseni elämän kolmesta tärkeästä suhteesta ovat muuttuneet. Rinnalle ovat jossain vaiheessa tulleet myös suhde liikuntaan, ravintoon ja lepoon. Omalla kohdallani en voi ohittaa näitä kolmea myöhemmin tullutta suhdetta. Jos en liiku tarpeeksi, syö kunnolla ja nuku riittävästi minun on vaikea kelvata itselleni ja olla hyvä ihminen toiselle. Vaikka liikun säännöllisesti, huolehdin ruoka-ajoistani ja elämäntavoistani ja nukun 7-9 tuntia joka yö, en silti ajattele suorittavani elämää. Ajattelen ennemminkin niin, että olen saanut lahjaksi ja lainaksi elämäni ja haluan vaalia sitä niin hyvin kuin mahdollista. Tiedän, että vähempikin riittää Jumalalle ja se auttaa silloin, kun vaadin itseltäni liikaa.

Kirjoita tai käy mielessäsi läpi, mitä sinulle merkitsee suhde itseesi, toiseen ihmiseen ja Jumalaan ja kuinka tärkeäksi koet suhteesi liikuntaan, ravintoon ja lepoon. Oma kokemukseni on, että ihminen on kokonainen ja jos yhtä elämän tärkeää osa-aluetta laiminlyö jatkuvasti, niin se vaikuttaa kaikkiin osa-alueisiin. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tunnistaminen voi olla vaikeaa ja jonkun asian rempallaan olemisen tunnustaminen vielä vaikeampaa; tämä paini on jatkuvasti läsnä meidän elämässämme. Et paini yksin, matolla on aina mukana Jumala, jonka kanssa et voi koskaan hävitä ja joka ei jätä sinua yksin sinne matolle. Painitaan siis luottavaisena ja pyritään vaalimaan tätä ainutkertaista elämän lahjaa, kunnes sen laina-aika kunkin kohdalla umpeutuu.

Ja jos huoli jostain asiasta käy liian suureksi, niin kuin joskus tuppaa käymään, niin itselläni on siskoltani saatuja, erivärisiä huovutettuja palleroita, jotka hän on nimennyt minun ”huolipalleroikseni”. Ideaa saa vapaasti lainata!

Terveisin,

Liikuntapappi Epsu

Vuosi on vaihtunut ja vuoden alkuun liittyy usein lupauksia. Linkin takaa löydät videoterveiseni, joiden avulla voit lisätä liikettä ja hyvinvointia työpäivääsi. Voisimmeko yhdessä tehdä lupauksen, että hoidamme tänä  vuonna enemmän kuntoamme ja huolehdimme paremmin jaksamisestamme? Tänään on hyvä päivä aloittaa! Olet arvokas ja tärkeä. Ole sitä itsellesikin.

Terveisin,

Liikuntapappi Epsu